Nevel nostaa villihiivat parrasvaloihin

11.06.2020

Nevel Artisan Ales haluaa tuoda perinteiset oluenvalmistustavat ja vanhat oluttyylit osaksi nykyaikaista pienpanimoa. Samalla Nevel panostaa täysillä kestävään tuotantoon, kiertotalouteen ja ympäristön hyvinvointiin. Sanalla sanoen Nevel haluaa tehdä maailmasta paremman paikan meille jokaiselle – ja on siinä ihan tosissaan!

Nevel Artisan Ales on Alankomaiden ainoa panimo, joka on käyttää oluen valmistukseen ainoastaan villejä tai sekoitettuja hiivakantoja.

Vuonna 2014 perustettu ja 2017 kaupallisen oluenvalmistuksen aloittanut Nevel Artisan Ales sijaitsee Nijmegenissä, Gelderlandin provinssissa Alankomaissa lähellä Saksan rajaa. Amsterdamista Nijmegeniin on matkaa 125 kilometriä ja junayhteydet kaupunkien välillä ovat hyvät.

Nevelin oluentuotannon filosofia pohjautuu siihen, että heidän kaikissa oluissaan maistuu Njimegenin taianomainen luonto. Mutta kuinka tähän päästään?

Panimo tuntee syvää kotiseuturakkautta ja ammentaa inspiraation oluisiin omasta lähiympäristöstään, jossa mustaherukkapensaat kasvavat pyöräilyreittien varsilla ja kymmenet kirsikkapuut kukoistavat. Nevel hyödyntää myös panimon mailla kasvavia niittykukkia ja naapurimetsän villiyrttejä, joita käydään itse keräämässä ympäri vuoden.

Nevelin oluet ovat kaukana niin sanotusta “helposta käyttöoluesta”. Päinvastoin, ne ovat haastavia, monimuotoisia, kerroksellisia ja älykkäitä. Vaikka ne on tehty nykyaikaiseen vaativaan makuun, ne samalla kunnioittavat vanhojen olutmaiden perinteisiä valmistusmenetelmiä ja historiallisia oluttyylejä.

Panimo tähtää tuotannossaan siihen samaan, mikä joskus kauan sitten oli oluenpanon normi, kun kaikki raaka-aineet tulivat lähialueilta ja käymisessä oli aina mukana spontaani aspekti. Tyylillisesti Nevelin fokus on Belgiassa ja Isossa-Britanniassa. Belgialaisia perinteisiä tyylejä edustavat esimerkiksi Flanderin punainen, Saison, Grisette ja Bière de Garde, Britteinsaarilta tulevat puolestaan Porter, Stock Ale, Pale Ale ja Imperial Stout.

Nevel käyttää oluiden maustamiseen vain luonnollisia ja tuoreita raaka-aineita, joita kerätään itse panimon lähiympäristöstä.

Tinkimättömyydestään panimo tunnetaan

Nevel Artisan Ales on Alankomaiden ainoa panimo, joka on käyttää oluen valmistukseen ainoastaan villejä tai sekoitettuja hiivakantoja. Lisäksi useimmat näistä hiivoista saadaan panimon välittömästä läheisyydestä, mikä entisestään korostaa oluiden paikallisuutta.  Uniikkien villihiivojen ansiosta Nevelin oluet ovat profiililtaan virkistäviä, monimuotoisia ja kuivia.

Nevelin oluissa uniikit hiivakannat saavat todellakin tilaa loistaa, ja sen huomaa lopputuloksesta.

Nevel valmistaa sekä nuoria, kevyesti humalanaromisia oluita että ylellisiä pitkään tynnyreissä kypsytettyjä eksklusiivisia oluita sekä kaikkea siltä väliltä. Asteikon alkupäässä oluet ovat suunmyötäisiä ja melko helposti lähestyttäviä oluita, joiden paras paikka on ruokapöydässä. Loppupäätä kohti mentäessä oluiden intensiteetti ja haastavuus kasvaa omiin sfääreihinsä, mikä yhdessä erittäin rajoitetun saatavuuden kanssa tekee monista Nevelin oluista kirjaimellisesti Once in the Lifetime -elämyksiä.

Panimo toimii tiiviissä yhteistyössä paikallisten maanviljelijöiden sekä muiden yritysten kanssa. Oluiden valmistukseen käytetään vain tuoreita raaka-aineita, lähituotettua luomua, jos suinkin mahdollista. Raaka-aineita ei prosessoida millään tavoin, vaan oluenvalmistus elää satokausien mukaan.

Vuodenaikojen kiertoon perustuvasta valmistustavasta johtuu, että myös reseptiikka elää kauden mukaan. Saman oluen valmistukseen saatetaan käyttää esimerkiksi eri villiyrttiä tammikuussa kuin heinäkuussa. Tästä syystä jokainen perusvalikoimankin olut on erästä riippuen aina oma yksilönsä.

Eri vuodenaikoina käytetään erilaisia villiyrttejä. Kuvassa Nevelin perustaja ja pääoluentekijä Mattias Terpstra tutkii panimon viereiseltä niityltä pomimaansa nokkosta.

Kohti kestävämpää kulutusta

Länsimaisessa kulttuurissa syöminen ja juominen tähtäävät ennen kaikkea ravinnontarpeen tyydytykseen ja sen jälkeen nautinnon maksimointiin. Ihmisten kulutuskäyttäytymistä määrittää enemmän edullinen hinta kuin kaikki se, mitä kompromissejä sen takaa löytyy. Raaka-aineiden alkuperään, elintarvikkeiden jättämään hiilijalanjälkeen tai tuotannon sosiaaliseen kuormitukseen kiinnitetään huomiota vain harvoin.

Tähän Nevel haluaa saada aikaan muutoksen. Omalla esimerkillään.

Nevel aikoo osoittaa, että maataloudella ja elintarviketeollisuudella on mahdollisuus toteuttaa kaikessa kestävää ja oikeudenmukaista tuotantoa. Nevelin tavoitteena on saavuttaa täydelliseen kiertotalouteen perustuva oluentuotantoprosessi seuraavien 5–10 vuoden kuluessa.

Tällä visiollaan Nevel tulee onnistuessaan näyttämään suuntaa koko Euroopan pienpanimokentälle. Tarkoituksena on kulkea askel askleelta kohti parempaa maailmaa ja toimia innoittajana myös muille artesaanipanimoille.

Koko Nevelin tiimi on situotunut ympäristön ja paikallisen yhteisön hyväksi tehtävään työhön. Vastuullisen panemisen näkökulmasta Nevel on eurooppalainen edelläkävijä.

Tynnyreissä on taikaa

Panimossa on jatkuvassa käytössä noin 150 tammitynnyriä, joissa kypsyy arviolta puolet Nevelin koko tuotannosta. Tammikypsytys parantaa entisestään villihiivan ominaisuuksia ja antaa oluisiin entistä enemmän vivahteita ja syventää kerroksellisuutta.

Oluet ovat aina suodattamattomia ja pastöroimattomia, mikä taas antaa niille hyvät edellytykset kehittyä edelleen pullossa. Hyvien viinien tapaan myös Nevelin äärimmäisellä omistautumisella tehdyt oluet jatkavat kehittymistään pullossa vielä pitkään.

Tynnyrikypsytys on elimellinen osa Nevelin identiteettiä. Tynnyreissä kypsyttäminen eroaa tankkikypsyttämisestä muun muassa siinä, että puun läpi pääsee aina hieman happea, joka antaa kypsyvälle oluelle aivan oman luonteen. Lisäksi jokainen tynnyri kehittää aikojen saatossa oman habitaatin eli mikrobiologisen ympäristön. Tällä tavalla samasta oluesta kypsyy eri tynnyreissä hieman erilaisia versioita.

Kun vielä eri tynnyreissä kypsyneitä ja eri ikäisiä oluita aletaan sekoittaa keskenään, puussa kypsyttäminen antaa taitavalle panimomestarille loputtoman työkalupakin toteuttaa visioitaan.

Nevelin vahvuudeksi on luettava, että se pystyy tynnyrikypsytyksen ja sekoittamisen avulla valmistamaan samasta perusoluesta loputtomasti erilaisia tulkintoja.

 

Panimolla on noin 150 tammitynnyriä, joista jokaisella on oma sielu. Tynnyrikypsytys ja eri ikäisten oluiden sekoittaminen tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia.

Prosessin kulku

Jokaisen oluen panemisessa alku on aina sama ja ensimmäinen villihiivoja hyödyntävä käyminen kestää noin viikon. Sitten prosessi haarautuu sen mukaan, millaista lopputulosta ollaan hakemassa.

Helpoin tapa on kypsyttää olutta terästankissa neljään kuukautta. Tämä menetelmä sopii esimerkiksi vahvasti humaloiduille Pale Aleille ja belgityylisille pöytäoluille. Kypsymisen aikana olut ehtii saada jonkin verran villihiivan tuomaa luonteikkuutta, mutta se on edelleen raikas ja suht helppo pöytäkaveri. Monet nuoret tankkikypsytetyt oluet ovat erinomaisia ruokajuomia.

Kun olut laitetaan terästankin asemesta tynnyriin, kypsytys kestää vähintään neljä kuukautta. Alle puoli vuotta kypsyneet oluet ovat vielä verrattain nuoria ja helposti nautittavia, mutta niiden alkuperäinen katkeruus on jo ehtinyt antaa tilaa happamille nyansseille. Mitä pidempään kypsytys kestää, sitä intensiivisempi ja aromikkaampi oluesta tulee.

Pitkään eli yli puoli vuotta ja ylikin tynnyrissä kypsynyt olut on makuprofiililtaan tiivis, äärimmäisen moniulotteinen ja kompleksinen. Yleensä nämä oluet sekoitetaan nuorempiin eriin, jolloin saavutetaan panimomestarin tavoittelema herkkä mutta intensiivinen olut, jossa kaikki nyanssit ovat keskenään tasapainossa.

Mutta joskus harvoin pitkään tammessa kypsynyt olut saatetaan pullottaa sellaisenaan ikään kuin tyyppiesimerkkinä tynnyrin vaikutuksesta. Jos tällaiseen pulloon sattumalta jossain törmää, sitä ei kannata jättää hyllyyn.

Nevelin ainutlaatuiset oluet tyylikkäissä pulloissaan kruunaavat juhlavimmankin ruokapöydän. Kuvassa upeat pöytäoluet Erve (Bretta Saison), Weide (DH Grisette ja Alm (“unohdetuilla yrteillä” maustettu Saison).

 

Teksti Peter Tammenheimo kuvat Nevel

Avainsanat: Alankomaat, Nevel, Olut ja ruoka, tynnyrikypsytys, vastuullisuus, Villihiiva, Wild Ale

Uniq Drinks Finland

Toimisto: Orionintie 18-22 | FI-02200 ESPOO
Varasto: Me Group / Kuninkaanväylä 45 | FI-20320 Turku

Myyntipalvelu, tilaukset:
Tel. +358 40 674 2539

Avoinna arkisin 8-16, puhelinmyynti: 9-12

Tilaa uutiskirje

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.