Valokeilassa: Veltins Pilsener

08.02.2019

Pilsener, pilsner tai pils on maailman suosituimman oluen vaalean lagerin kantaisä. Saksalaissyntyinen panimomestari Josef Groll valmisti sitä ensimmäisen kerran vuonna 1842 Plženin kaupungissa nykyisen Tšekin tasavallan länsiosassa.

Pilsener on tyypillisesti kirkas noin 4–5 prosentin vahvuinen olut, jonka väri vaihtelee oljenkeltaisesta kullankeltaiseen. Pilsnerit ovat selkeästi humaloituja täysmallasoluita, ja nykyään niitä valmistetaan kaikkialla maailmassa.

Pilsenerit, samoin kuin vaaleat lagerit, ovat teknisesti paljon vaikeampia valmistaa kuin esimerkiksi pale alet, koska niissä käytettävä hiiva ei jätä olueen makua, vaan muut raaka-aineet eli vesi, mallas ja humala saavat suuremman merkityksen.

Useimpien panimomestareiden mukaan pilsener on kaikkein vaikein oluttyyli valmistaa, koska siitä löytyvät välittömästi kaikki virhemaut, jos niitä on ollakseen. Esimerkiksi vähäkin maitohappo iskee silmille saman tien.

Veltins on kullankeltainen pilsener, jonka tuoksu on raikas ja hieman sitruksinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen, maku on puhdas, pehmeä ja raikas.

PILSENER-NIMI tulee Böömissä sijaitsevasta Plženin kaupungista, jossa tätä kirkasta ja kullankeltaista olutta valmistettiin ensimmäisen kerran. Juhlallinen päivä oli keskiviikko, viides lokakuuta 1842.

Panimomestari Josef Groll oli oppinut panemaan olutta baijerilaisittain, mikä tarkoitti oluen tekeytymistä viileissä kellareissa.

Saksalainen pilsener (mm. Veltins) on alkoholipitoisuudeltaan yleensä hieman tšekkiläistä serkkuaan vahvempaa. Klassiset saksalaiset pilsenerit ovat myös tšekkiläisiä verrokkejaan kuivempia, terävämpiä, kevyempiä ja puhdaspiirteisempiä.

Tšekin tasavallassa valmistetuissa pisnereissä käytetään runsaasti Saaz-humalaa, joka tuottaa olueen kukkaisia ja mausteisia aromeja. Tšekkiläinen pilsner sisältää yleensä sivutuotteenaan hieman diasetyyliä, joka antaa oluelle täyteläisen, voisen maun.

Saksalaisen pilsenerin syvin olemus puolestaan on maltaan ja humalan tasapainoinen liitto. Veltins Pilsenerissä tämä toteutuu runollisen kauniilla tavalla, kaikki ylimääräinen on hiottu pois saksalaisella tarkkuudella, jolloin jäljelle jää klassisen puhdas ja raikas maku.

Veltins Pilsenerin elegantti puhdaspiirteisyys tekee siitä myös nautinnollisen saunaoluen.

RUOKAOLUENA VELTINS PILSENER on kiitollinen kumppani kalaruoille, salaateille ja vaalealle lihalle. Lisäksi se taittaa hyvin aasialaisten ruokien mausteisuutta ja tulisuutta.

Tyylikäs Veltins Pilsener ei kavahda edes jälkiruokia. Sitä kannattaa kokeilla esimerkiksi vaalean suklaan, juustojen sekä hedelmäsalaatin kanssa.

VELTINSIN HISTORIA ulottuu vuoteen 1824, kun pienen paikallisen krouvin pieni panimo Saksan Grevensteinissä avasi vaatimattomat ovensa. Tuolloin kukaan ei voinut aavistaa, että se olisi alku eräälle saksalaisen panimohistorian todelliselle menestystarinalle.Vajaan 200 vuoden aikana Veltinsistä kasvoi yksi Saksan suurimmista olutbrändeista. Kasvua toki edesauttoivat Grevensteinin täydelliset luonnonolosuhteet: Kylää ympäröivät Sauerlandin vuoristot ja laajat metsäalueet sekä vuoristolähdteen pehmeä kristallinkirkas vesi, joka on Veltins Pilsenerin puhtaan maun avain.

Panimon nykyinen nimi tulee Clemens Veltinsiltä, joka näki oluenvalmistuksen potentiaalin ja otti panimon haltuunsa vuonna 1852. Yhdysvalloissa oppinsa saanut Veltins alkoi kehittää panimoa tavoitteenaan tuottaa premium-laatuisia oluita. Työ kantoi nopeasti hedelmää, ja panimo toimii Clemens Veltensin viitoittamalla tiellä viellä tänäkin päivänä.

Koko pitkän historiansa ajan Veltins on ollut perheyritys; sen nykyinen omistaja Susanne Veltins on luotsannut panimoa vuodesta 1994.

Parhaimmillaan pilsenerit ovat hyvin viilennettyinä. Nautitaan ohutreunaisesta jalallisesta, kauniisti sulkeutuvasta lasista – tai sitten suoraan trendikkäästä long neck -pullosta. Veltinsin nimi tunnetaan myös talviurheilusta, jossa se on yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista esimerkiksi Lahdessa Salpausselän kisoissa.

Teksti ja kuvat: Peter Tammenheimo

UDF tuotenumerot 9420641 (50 cl pullo) ja 9420642 (30 l keg)

Avainsanat: artikkelit, pilsener, Veltins

Uniq Drinks Finland

Toimisto: Orionintie 18-22 | FI-02200 ESPOO
Varasto: Me Group / Kuninkaanväylä 45 | FI-20320 Turku

Myyntipalvelu, tilaukset:
Tel. +358 40 674 2539 / +358 20 717 0557

Avoinna arkisin Puhelinmyynti: 9-12 | Toimisto: 08-16

Tilaa uutiskirje

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.