Yalumba Y Shiraz Viognier ja sadonkorjuun juhla

03.11.2019

Perinteiseen sadonkorjuun juhlintaan kuuluu ruoalla ja juomalla herkuttelu. Usein satokausia ajatellaan lähinnä kasvisten ja vihannesten kautta, mutta myös lihalla on omat sesonkinsa. Perinteisesti sadonkorjuuta on seurannut palvelusväen vapaaviikko, jolloin rengit ja piiat lähtivät vierailemaan kotiseuduilleen.
Me juhlistamme sadonkorjuuta tänäkin vuonna herkullisella, kauden vihanneksista kootulla paistoksella sekä yrttipaahdetulla karitsankyljyksillä. Karitsankyljykset ja vihannespaistos nautitaan mausteisen lämpimän ja täyteläisen Yalumba Y Series Shiraz Viognier -viinin kanssa.

Näistä aineksista syntyy upea vihannespaistos karitsankyljysten lisukkeeksi.

Yrttipaahdettuja karitsankyljyksiä ja syyssadon vihannespaistosta

1 kpl myskikurpitsa

200 g ruusukaalia

suppilovahveroita tai muita sieniä paistettuna

säilöttyjä tai paahdettuja kirsikkatomaatteja

oliiviöljyä

valkosipulia, hunajaa, suolaa, mustapippuria, persiljaa ja minttua

Kuori ja paloittele myskikurpitsa. Siisti ruusukaalit puhdistamalla kanta, jos tarpeen ja puolita pienet kaalinpäät. Ripottele päälle hiukan oliiviöljyä ja paahda uunissa 220 asteessa n. 8–10 minuuttia. Lisää lopussa oliiviöljyä, hunajaa, suolaa ja mustapippuria ja paahda vielä yhdestä kahteen minuuttia. Paahtoaika riippuu palojen koosta. Lisää paistokseen erikseen paistetut sienet ja kirsikkatomaatit.

Siisti karitsan kareet poistamalla mahdollinen liika rasva kareen pinnasta. Suolaa ja pippuroi kareet ja hiero päälle hienonnettua persiljaa ja minttua. Litistä 4–6 kokonaista valkosipulinkynttä veitsen kamaralla. Paista kareita öljytyllä pannulla valkosipulien kanssa, kunnes kareissa on joka puolella kaunis paistopinta. Kääri kareet folioon ja anna vetäytyä pannulla minimilämmöllä 15 minuuttia. Leikkaa annospaloiksi juuri ennen tarjoilua. Koristele annos yrteillä.

Tarjoile lisäksi tummaa punaviinikastiketta tai sitruuna-valkosipuli-maustevoita.

Valmis annos on kunnianosoitus syksyn sadonkorjuulle. Yalumba Y Series Shiraz Viognier (Alko 12,50 €) täydentää makunautinnon.

Resepti ja kuvat: Anuliina Pineda / Soup Opera (2016)

 

 

Uniq Drinks Finland

Toimisto: Orionintie 18-22 | FI-02200 ESPOO
Varasto: Me Group / Kuninkaanväylä 45 | FI-20320 Turku

Myyntipalvelu, tilaukset:
Tel. +358 40 674 2539

Avoinna arkisin 8-16, puhelinmyynti: 9-12

Tilaa uutiskirje

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.