Yalumban köynnöskasvattamo kehittää entistä parempia lajikkeita

25.02.2020

Vuonna 1975 perustettu Yalumba Nursery on Australian ansioitunein ja tunnetuin viiniköynnösten kasvattamo. Se on erikoistunut muun muassa eri rypälelajikkeiden tuottamiseen, uusien variaatioiden jalostamiseen, vaihtoehtoisten lajikkeiden kehittämiseen sekä maavarsien ja juurakkojen kasvattamiseen. Nursery myös tutkii ja arvioi viiniköynnösten ominaisuuksia sekä kotouttaa Australiaan kansainvälisiä lajikkeita.

Yalumba Nursery on viininvalmistamon sisaryritys, mutta se saa vahvaa taustatukea ja asiantuntijuutta emoyhtiöltään. Yalumban viinintekijät ja eri viinitarhojen päälliköt ovat luvanneet kaiken ammattitaitonsa myös Nurseryn käyttöön, jolloin kasvien jalostukseen ja uusien ominaisuuksien kehittämiseen saadaan arvokasta käytännön osaamista.

Koko maan mittakaavassa Yalumba Nurseryn konsepti  on ainoa laatuaan, sillä yhdelläkään toisella kasvattamolla ei ole käytössään vastaavaa verkostoa tai viininviljelyn taitotietoa.  Viiniköynnösten kasvattamo itsessään on kiinteä osa Yalumba-konsernia, mutta samalla se on sitoutunut palvelemaan koko maan viinintuotantoa.

Yalumba Nursery tekee läheistä yhteistyötä muiden kasvattamojen sekä erilaisten alueellisten kehittämisohjelmien kanssa kaikkialla maailmassa. Sillä on myös yksinoikeus esimerkiksi ranskalaisen ENTAV-INRA:n lajikkeiden jakeluun Australiassa.

 Kysyntä kasvaa

Ajatus omasta köynnöskasvattamosta syntyi vuonna 1975, kun Yalumba päätti korvata Riverlandin alueella sijaitsevan Oxford Landing -tarhan vanhat juurakot uusilla köynnöksillä. Uudelleenistutuksen tavoitteena oli ratkaista erinäisiä käytännön haasteita kuten suolaisuuden ja jouhimatojen aiheuttamia ongelmia.

Uusien istutusten myötä haluttiin myös keskittyä kestävään ja ympäristöä säästävään viljelyyn, mutta maaperään ja paikalliseen mikroilmastoon sopivia köynnöksiä ei meinannut löytyä mistään. Siispä Yalumba päätti kehittää ja kasvattaa tarhojen olosuhteisiin parhaiten sopivat köynnökset itse, ja se tarkoitti voimakasta investoimista tuotekehitykseen ja omaan kasvattamoon.

Ensimmäinen kasvattamo avattiin viinitilan yhteyteen Angastoniin, jossa se sittemmin ehti toimia peräti 26 vuotta aina vuoteen 2001. Alun perin Nurseryn tarkoitus oli kehittää köynnöksiä vain Yalumban omaan käyttöön, mutta ulkopuolisen kysynnän kasvaessa Yalumba Nursery päätti kaupallistaa toimintaansa, ja vuonna 1982 se avasi ovensa myös kilpailijoille ja yksittäisille viinitarhureille.

Maahantuontia ja laadunvalvontaa

Samoihin aikoihin 1980-luvulla Nursery ryhtyi käynnistämään omaa maahantuontia. Ensimmäiset 10 vuotta toiminta haki muotoaan ja virheitäkin tehtiin, isojakin, mutta samalla niistä otettiin kaikki oppi irti, olkoonkin että se tuli usein kantapään kautta.

Pikkuhiljaa alkoi tulla myös onnistumisia. Ajan myötä osaaminen sen kuin lisääntyi ja sulkia alkoi kertyä hattuun yksi toisensa jälkeen. Vuosien varrella Yalumba Nursery on esimerkiksi kotouttanut Australiaan pohjoisrhônelaisen Viognierin ja burgundilaisen Pinot Noir Bernard -lajikkeen.

1990-luvulle tultaessa Yalumba Nursery lähti mukaan hankkeeseen, jonka tavoitteena oli luoda australialaisille viineille uusi laatuluokitusjärjestelmä. Yhdessä Jacobs Creekin kanssa kehitetty laatumittari loi pohjan Australian viiniyhdistyksen (AVIA) julkaisemalle säännöstölle. Suurin osa säännöstön edelleen voimassa olevista teeseistä ja määritelmistä olivat mukana jo ensimmäisessä Yalumban ja Jacobs Creekin laatimassa luonnoksessa.

Uusiin toimitiloihin

1990-luvulla Australian viinintuotanto kehittyi, kasvoi ja kansainvälistyi nopeasti. Kasvu heijastui luonnollisesti myös köynnöskasvattamoon, jonka tilat alkoivat käydä ahtaiksi ja tekniset ratkaisutkin kaipasivat pikaista päivitystä. Katseet suunnattiin rohkeasti tulevaisuuteen, ja syyskuussa 2001 vietettiin uuden Nurseryn avajaisia huippumoderneissa tiloissa Nuriootpassa, vajaat kymmenen kilometriä Angastonista.

Seuraavan kerran Nurserya laajennettiin alkuvuodesta 2018, jolloin se sai kylkeensä uuden kasvihuoneen, tuotantohallin ja kylmätiloja. Samassa yhteydessä tuotekehitys- ja jalostustoiminta siirrettiin omalle osastolleen erilleen kasvattamosta, jolloin saatiin entisestään vähennettyä kasvitautien riskiä. Tällä hetkellä suunnitelmissa on vielä uuden laboratorion rakentaminen köynnöskasvattamon yhteyteen.

 Hyödyksi koko alalle

Yalumba Nurseryn arvoihin kuuluu toiminta koko australialaisen viiniteollisuuden hyväksi, mitä tavoitetta se toteuttaa päivittäin kasvattamalla ja kehittämällä entistä tuottavampia köynnöksiä sekä parempia ja kestävämpiä variaatioita eri rypälelajikkeista.

Hyvänä esimerkkinä työn tuloksista ovat köynnöskasvattamossa jalostetut uudet Shiraz-kannat, jotka paitsi lisäävät uusien makujen kirjoa viinimarkkinoilla myös kasvattavat australialaisten viinien kiinnostavuutta kansainvälisellä tasolla.

Teksti: Peter Tammenheimo

Avainsanat: Australia, Viininviljely, Viognier, Yalumba, Yalumba Nursery

Uniq Drinks Finland

Toimisto: Orionintie 18-22 | FI-02200 ESPOO
Varasto: Me Group / Kuninkaanväylä 45 | FI-20320 Turku

Myyntipalvelu, tilaukset:
Tel. +358 40 674 2539

Avoinna arkisin 8-16, puhelinmyynti: 9-12

Tilaa uutiskirje

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.